1

Italian Piemonte

19. syyskuuta 2016

No niin, arkeen on palattu - tässä lupailemiani kuulumisia häämatkalta. Jaan postauksen kahteen osaan, niin kuin reissukin oli jakautunut: ensin Italian Piemonteen ja sitten Ranskan Nizzaan. Reissussa tuli syötyä ja juotua niin hyvin, että molemmista postauksista taitaa silti tulla kohtuu pitkiä... Lensimme Milanoon, josta nappasimme alle vuokra-auton, sillä ilman sitä ei Piemontessa olisi päässyt mihinkään. Parin tunnin ajelun jälkeen pääsimme perille Albaan. Hotellimme Hotel Langhe sijaitsi Alban laidalla, joten se oli sijainniltaan oikein rauhallinen ja samalla silti lähellä kaikkia palveluita. Hotellissa oli parkkitilaa autolle ja toisaalta myös polkupyörät käytettävissä. Polkaisimmekin joka ilta lyhyen matkan pyörillä Alban keskustaan syömään. Ihan mahtavaa, sillä kuskille olisi ollut aika tylsää kieltäytyä kaikista niistä ihanista viineistä! En ole tainnut millään aiemmalla lomallani keskittyä näin paljon syömiseen ja juomiseen - olin koko viikon jatkuvasti ähkyssä! Harmitti, kun ei voinut syödä enempää kaikkia niitä ihania ruokia.  


Ensimmäisenä päivänä keskityimme vain ihmettelemään paikallista menoa ja kävimme syömässä Vincafessa. Söimme aina ulkona, jos se oli mahdollista - lempeän lämmin ilma ja ohikulkevat paikalliset olivat aika isoja houkuttimia. Koska olimme reissanneet pitkän päivän, päätimme syödä kolmen ruokalajin menun, jonka hinta oli kohtuulliset 18 €. Alkuun nautimme lasilliset spumantea eli paikallista kevyesti kuohuvaa valkoviiniä. Lasilliset hävisivät janoisten matkalaisten suihin nopeammin kuin ehti kissaa sanoa. Ruoaksi söimme alkuun vitello tonnatoa ja tartaria, jotka molemmat olivat oikein mainioita. Erityisesti tykkäsin raikkaan makuisesta tartarista ja sen sivulla tarjotusta mustasta suolasta.


Pääruoaksi tarjottiin makkarasta tehtyä bolognesea, joka olikin aika hauska variaatio perinteisestä jauhelihaversiosta - tuhdissa makkarassa kun on reilusti rasvaa ja makua. Tälläistä pitää testata kotonakin! Pääruoan kera nautimme paikallista Bovio Langhe Nebbioloa, joka oli hinta-laatusuhteeltaan oikein mainio tapaus eikä toisaalta myöskään liian tuhti pastalle. Päälle vielä paikallista suklaavanukasta kinuskikastikkeella ja pari tyytyväistä asiakasta

 
Seuraava aamu valkeni kauniina - maaginen usva taivaanrannassa tuntui olevan alueelle tyypillistä ja sitä olisikin voinut tuijottaa loputtomiin (postauksen ensimmäinen kuva on napattu terassiltamme tälläisenä aamuna). Olimme jakaneet kokonaiset Italian päivät teemoihin: ensimmäinen päivä oli barbaresco-päivä ja toinen päivä taas barolo-päivä. Ensimmäinen viinitilavisiittimme kohdistui Pelisserolle. Viinitilan pihassa jäimme äimistelemään kukkulan reunalta aukeavaa huikeaa näköalaa. Pelkästään kuvassa paikka näyttää upealta, mutta paikan päällä näky oli mykistävä. Olimme varanneet viinitilavisiitin etukäteen ja saimme seuraamme joukon puolalaisia. Viinitilalla meitä kierrätettiin ensin tiloissa ja sen perään pääsimme parhaaseen osuuteen eli tastingiin.
 

Tastingissa pääsimme maistelemaan kahta eri barberaa, Langhe nebbioloa, Long Nowta (sekoitus barberaa ja nebbioloa), kolmea eri barbarescoa ja vielä makeaa jälkiruokaviiniä Moscato d'Astia. Aloitimme barberoilla, joista ensimmäinen barbera Piani oli hyvä perusviini ja toinen barbera Tulin erinomaisen maukas, pehmeä ruokaviini. Langhe nebbiolo ja Long Now jättivät molemmat vähän kylmiksi (jälkimmäinen olikin suunnattu enemmän Amerikan markkinoille). Lopuksi pääsimme punaviinien kärkikastiin eli barbarescoihin. 


Barbarescot ovat siis Piemonten alueen klassikkorypäleestä eli nebbiolosta tietyillä alueilla valmistettuja viinejä. Nebbiolon kasvatusta voisi verrata oikukkaaseen pinot noiriin - se reagoi herkästi säätilan vaihdoksiin ja tarvitsee pitkän kasvukauden. Nebbiolon sadonkorjuu onkin tyypillisesti vasta lokakuulla. Nebbioloa ei kasvateta paljon muualla kuin juuri Piemontessa alueen sopivan ilmaston takia (rypäle pitää alueen kostean sumuisista aamuista ja sen nimikin juontaa juurensa juuri Italian sumua tarkoittavasta sanasta nebbia). Kolmesta barbarescosta suosikeiksi nousivat pehmeät tanniinit omaava, marjaisa Nubiola ja selvästi kehittyneempi, pitkän jälkimaun Vanotu. Tulinissa oli omaan makuuni liian voimakkaat tanniinit. 


Viimeisenä maistoimme vielä jälkiruokaviinin eli kevyesti kuohuvan Moscato d'Astin. Kevyesti paras Moscato, jota olen ikinä maistanut. Iso 0,75 litran pullo on hinnaltaan edullinen jälkiruokaviiniksi, tosin alkoholiprosenttikin on vain 5,5 %. Italialaisen mukaan sopii esimerkiksi lapsille, heh. Maku on todella raikas, kuohuvuus taittaa liian makeuden raikkaudeksi. Ostimme mukaamme pari pullollista Moscato d'Astia (vain 7€ per pullo) ja yhden pullon Barbaresco Nubiolaa (koska Vanotu oli tuplasti kalliimpi ja Nubiolakin todella herkullista). Toisen Moscato d'Astin joimme heti Italiassa. Harkitsimme kyllä isomman tilauksen tekemistä, mutta luovuimme ajatuksesta kalliiden rahtimaksujen takia.


Kaiken viinin maistelun jälkeen alkoikin tulla jo nälkä, joten hurautimme autolla viinitilalta Albaan keskustorin laidan Bar Brasileraan. Terassille paahteeseen istumaan, iso pullo kylmää vettä, lasillinen kylmää roseeta minulle ja pullollinen kylmää olutta miehelle. Molemmille annokset pastaa - miehelle ricotalla täytetyt tortellinit, minulle voi-salviapasta. Simppelit pasta-annokset olivat edullisia, täyttäviä ja todella maukkaita. Voi-salviapasta päätyi kotikokkauslistallenikin. Aurinko paahtoi terassilla niin, että hiki alkoi valumaan selkää pitkin. Paikalliset olivat vallanneet varjopaikat, mutta heti ruoan päälle siirryimme kahveille varjoon. Italiainen yksinkertainen lounas parhaimmillaan. 


No eihän se siihen jäänyt, vaan kävimme hakemassa vielä jäätelöt tietysti päälle. Italialainen gelato - niin ihanaa! Emme ehtineet syödä sitä läheskään tarpeeksi! Miehen pallo oli straciatella, omani pistaasi. Tosi iso pallo maksoi euron! Ja tavara oli ihan eri luokkaa kuin Suomessa, jossa yksi pallo maksaa yleensä vähintään kolme euroa... Pistaasijäätelöstä on muodostunut oma suosikkini, sen pähkinäinen maku vain toimii.


Pöytävarauksia emme Italian puolella tehneet muualle kuin tuolle illalle hotellin kautta Osteria dell'Arcoon. Kyseinen slow food -ravintola olikin illalla täyteen buukattu, joten pöytävaraus oli ihan tarpeellinen. Paikka ei itsessään ollut kovin viehättävä (mies huokaisi ravintolaan mennessämme, että eikö täällä ole ollenkaan terassia), mutta ruoan maku kyllä korvasi sitten viihtyisyyden puutteet. Täyteen ahdetun ravintolasalin hälinässä jouduimme odottelemaankin jonkin verran, slow food -termi piti siis tässäkin paikkansa. Jos mieheltä kysyttäisiin reissun parasta annosta, olisi se tuo gnocchi-alkuruoka. Mies on suuri gnocchi-fani ja odottelikin niitä vastaantuleviksi jossain ravintolassa. Perunapalleroiden päällä oli perinteinen ruskea kastike ja läskisoosi, oikein hyvin haudutettuna. Ja tosiaan, en ole ikinä maistanut noin pehmeitä ja suussa sulavia gnoccheja. Oma tartar-alkupalani oli edellispäiväiseen verrattuna vaisu: liha oli laadukasta, mutta seuraksi laitettu maustamaton salaatti (porkkanaraaste!) toi mieleen kouluruokalan ja liha jäi kaipaamaan lisukkeita.


Pääruoaksi mies tilasi jänissalaatiin, jossa oli reilu määrä lihaa, papuja, aurinkokuivattuja tomaatteja ja oliiveja. Jänis olikin oikein mureaa ja maukasta - kivan erilainen annos verrattuna Suomesta saataviin. Oma mustekala-annokseni taas oli myös reissun parhaimmistoa. Todella iso määrä pehmeää, suussa sulavaa mustekalaa (eri osia) ja pehmeäksi kypsennettyä kesäkurpitsaa sekä munakoisoa. Oliiviöljypohjainen kastike, jossa oli ruohosipulia, toimi oikein hienosti herkän mustekalan maun parina. Koska annokset olivat valtavia, emme valitettavasti enää kyenneet syömään jälkiruokia vaan nappasimme pyörät alle ja rullailimme hotellille.


Seuraavana päivänä oli vuorossa barolo-päivä ja toinen viinitilavierailumme kohde eli Paolo Scavino. Tällä kertaa saimme seuraamme amerikkalaisen seurueen ja pariskunnan Hong Kongista. Myös täällä teimme ensin kierroksen tiloissa ja sen jälkeen pääsimme maistelemaan viinejä. Tila on ollut olemassa vuodesta 1921 ja tilat olivatkin tosi kauniit ja tunnelmalliset. Suurin osa tiloista oli kyllä rakennettu vanhaan tyyliin vuonna 2003 - sitä ei heti olisi arvokkaan oloisista tiloista arvannut. Tiiliholvit toivat heti aika hienon tunnelman. Esittelijä kertoi, että tasting-huone oli avattu juuri sillä viikolla ja samana päivänä oli alkanut myös sadonkorjuu vaaleista rypäleistä. Sitä ei tosin osannut sanoa, missä sadonkorjuuta olisi päässyt katselemaan - toki eivät ehkä toivo siihen turisteja seuraamaan sivusta. 


Alla olevan kuvan tynnyreissä olevaa viiniä säilytetään noin 10 kuukautta ja tämän jälkeen valitaan parhaat eli 30 % tuotannosta myydään tässä vaiheessa muualle. Kyseinen tila käyttää siis vain parhaan osuuden viinistä. män jälkeen viiniä kypsytetään vielä isommissa astioissa ennen pullotusta. Mielenkiintoisin tila oli kuitenkin tuo käytävämäinen "kirjasto", jossa säilytettiin viinipulloja vuosikerroittain. Tilassa oli kuulemma pulloja aina vuodesta 1978 alkaen (toki noita vanhempia vain omistajien henkilökohtaisessa kokoelmassa)! Uudempia vuosikertoja tehdään myös kirjaston puolelle varastoon ja niitä vapautetaan aina välillä sieltä myyntiin. Tilalta olisi ollut jotain vuosikertoja ollut mahdollisuus myös ostaa, toki hinta näillä sitten jo kovempi. Tilassa oli tarkkaan säädetty 14 asteen lämpötila ja kevyt hämäryys, aika hieno paikka siis. 


Sitten vihdoin itse tastingiin - maistoimme vino rossoa, Langhe nebbioloa ja neljää eri baroloa. Vino rosso oli hyvä pöytäviini, joka ei ollut hinnalla pilattu. Langhe nebbiolo olisi voinut olla myös barolo, sitä oli vain kypsytetty ja käytetty lyhyemmän aikaa. Siinäkin oli oiken pehmeät tanniinit ja se oli kelpo viini. Baroloissa oli yllättävän paljon eroja, vaikka kaikki olivat samaa 2012 vuosikertaa. Barolo on myös nebbiolo-rypäleestä tehty viini, se vain tehdään eri alueella. Karkeasti voisi sanoa, että barbarescot ovat usein kevyempiä, hienostuneempia kuin barolot. Ensin maistoimme ns. perinteistä baroloa, jossa oli eri viinitarhojen rypäleitä sekoitettuina. Tätä baroloa tila tuottaa eniten ja se oli oikein tasapainoinen ja maukas. Seuraava barolo Carobric oli voimakkaampi, nahkainen, suklainen. Ei läheskään niin elegantti kuin ensimmäinen. Tanniinit olivat erityisen voimakkaat ja mausteiset. Kolmas barolo Bricco Ambrogio oli lady barolo eli siinä oli elegantit, vaikkakin voimakkaat tanniinit sekä pehmeät punaiset marjat maussa. 


Karkeasti barolon alueen voisi jakaa koillis-luodelinjassa niin, että pohjoisen puoleisilla alueilla viljellystä viinistä tulee elegantimpaa ja hienostuneempaa, kun taas etelän puoleisilta alueilta tuleva viini on voimakkaampaa ja kompleksisempaa. Voittajaviini tässä tastingissa oli molempien mielestä selkeästi kuitenkin viimeinen (vaikka pidin itse kovasti myös tuosta lady barolosta) barolo Bric del Fiasc. Se on ollut Scavinon tilan ensimmäinen single vineyard -viini (vuonna 1978). Viinin pippurisuus, pehmeät tanniinit ja superpitkä maku vain toimivat. Maaperä on sellainen, että viinin mausta tulee niin moniulotteinen, että se kehittyy lasissakin selvästi.

Tastingin jälkeen italialainen piti pakottaa tuomaan hinnasto näkyville, jotta saimme pari pulloa viiniä mukaamme. Tasting on siis etukäteen varattaessa yleensä ilmainen - Scavinolla sanottiinkin, että viinitiloille parasta mainosta on se, että ihmiset tulevat paikan päälle, maistelevat viinejä ja puhuvat niistä. Siksi siis eivät veloita kierroksesta ja tastingista mitään, vaikka järjellä ajatellen tuossakin olisi mainio rahasampo. Suomalainen tietenkin tykkäsi, kun ostoksia ei tuputettu, mutta yhden ruumalaukun painoraja tuli aika nopeasti kyllä tuolla alueella vastaan... Ensi kerralla otetaan suosiolla toinenkin laukku ruumaan, niin jää tilaa viineille. Vuosipäiväpulloiksi ostetut barolot (Bric del Fiasc vuodelta 2012 ja 2007, jotta pääsee vähän vertailemaan eri vuosikertoja ja maun kehittymistä vuosien varrella) onneksi säilyivät huolellisesti pakattuina ruumassakin ehjinä. 


Tastingin jälkeen ajelimme La Morraan kurkkaamaan huikeat maisema ja sen jälkeen olikin taas kova nälkä ja suuntasimme pizzoille Bargiglio Rossoon. Reissun ainoat pizzat ihastuttivat. Oma simppeli margherita-pizzani sai päälleen reilusti pehmeää, valuvaa burrataa ja miehen pizzan reilut täytteet olivat makkara, oliivi ja artisokka. Makkara toi pizzaan mukavaa mausteisuutta. Molemmissa pizzoissa oli oikein hyvä pohja ja tomaattikastike, päälle vielä freesit täytteet niin oikein herkullista. 

Pitihän sitä vielä aperitivollakin käy, Italiassa kun oltiin. Vincafen aperitivo maksoi 2 euroa juoman hinnan päälle ja buffetpöydästä sai valikoida simppeleistä herkuista mitä halusi. Kasuaalisti pahvilautasilta tarjoillut ruoat olivat oikein maistuvia pikkusuolaisia, joilla olisi tarpeen tullen voinut itsensä täyttääkin.  Omaan lasiini tilasin spumantea, mies maistoi Aperol Spritziä ensimmäistä kertaa ja ihastui tuohon italialaisten suosimaan drinkkiin. Aperitivon päälle kävimme syömässä vähän kevyemmin La Piolassa. Tähtiravintolan bistrossa söin täytettyjä kesäkurpitsan kukkia tomaattikeitossa, ehkä reissun kaunein annos. Tomaattikeitto oli huiman maukasta. Miehen makkarabolognese jäi aiemman bolognesen varjoon, vaikka ihan hyvää olikin. Päälle tilasimme vielä puoliksi juustot, joita oli kolme erilaista oikein maukasta juustoa, mainiota viikunahilloa ja upean makuisia paahdettuja hasselpähkinöitä. Nuo pähkinät olivat parhaita ikinä syömiäni pähkinöitä - ne olivat niin tuoreita ja voisen makuisia, ihan eri maailmasta kuin kaupassa myytävät yleensä. Juustojen kanssa join itse Moscato d'Astia (koska loma) ja mies maistoi 12 vuotta kypsytettyä grappaa, molemmat oikein hyviä.
 
    
Tämä oli ensimmäinen visiittini Italiaan, mutta ei varmasti viimeinen, niin kovasti tuo maa ihastutti! Seuraava reissu toivottavasti toteutuu vähän isommalla porukalla jossain ihanassa huvilassa... Seuraavassa postauksessa kertoilen vielä vähän reissun Nizzan osuudesta
 

Nautiskellen © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger